Joulukuu on täällä vihdoin. Kauppojen joulukarkit tulivat jo lokakuussa ja ensimmäiset joululaulut kuulin marraskuussa. Joulu tulee aina vaan aikaisemmin ja joulustressi alkaa jo kesällä. Olen kyllä jouluihminen, mutta vasta joulukuussa. Vasta ihan viimeisellä viikolla ja vain pari viikkoa. Ei enempää.
Monia vuosia olen miehen kanssa viettänyt joulun joko siskollani tai appivanhemmilla. Emme ole tehneet joulua kotiimme ollenkaan varmaan yli 10 vuoteen. Emme edes viime vuonna, kun jäbä oli niin pieni, ettei olisi asiasta juuri mitään vielä ymmärtänyt. Tänä vuonna aiomme hakea kuusen ja koristella kotimme jouluisaksi. Vihdoin ja viimein. Vaikka menemme taas anoppilaan, niin haluan kotimme tuoksuvan ja näyttävän joululle. Mutta minä en tee tätä jäbän vuoksi, ehei! Olen itsekäs ja teen tämän ihan omaksi ilokseni! Minä haluan joulun! Jäbä ja ukko saavat nauttia joulusta myös, mutta ihan vaan minä minä minä!
Rakastan lahjoja ja joulukuusen tuoksua, suklaata sekä herkullisia juustoja. Rakastan joulukinkkua ja porkkanalaatikkoa, koristeita, kynttilöitä ja rauhallista tunnelmaa. Haluan tietenkin, että jäbäkin oppii nauttimaan jouluajasta, sen tuoksuista ja tunnelmasta. Haluan, että hän oppii nauttimaan yhdessäolosta ja rauhasta, eikä lahjojen ja lelujen paljoudesta. Haluan, että hän oppii tuntemaan Korvatunturilla asuvan, Rovaniemellä työssäkäyvän, punanuttuisen Joulupukin sekä hänen vaimonsa Joulumuorin. Haluan, että hän uskoo tonttuihin, jotka kurkistelevat ikkunoista ja raportoivat Pukille onko lapset kilttejä vai tuhmia. Haluan, että hän uskoo jouluun, sillä minäkin uskon vieläkin.
Viluhaukka, joka voi puraista kylmällä ilmalla jos ei pue vaatetta kunnolla päälle. Hammaskeiju, joka kerää maitohampaat talteen. Pääsiäispupu, joka tuo suklaamunia Pääsiäisenä. Maahiset, trullit ja keijukaiset. Meidän kodissa uskotaan taikaan. Nyt on joulutaian vuoro.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti