Jäbä loukkasi päänsä hoidossa. Kun sain puhelun, että kantsis viedä lääkäriin, niin suoraan sanottuna tämä mutsi pelästyi aivan hulluna. Sieluni silmin näin pikkujäbän vieraassa sylissä verissäpäin itkemässä ja huutamassa äitiä. Ajoin tuhatta ja sataa paikalle samalla soittaen lääkäriin hätäaikaa. Kun pääsin paikalle, oli vastassa iloinen pieni laastaripäinen pikkujäbä. No problem! Wooottt??
- Mennän kulta lääkäriin.
- Joo. Mennään mennään.
No mentiin. Ennenkuin päästiin tohtorin pakeille niin hikosin kuin sika. Jännitti ja hieman tärisytti. Jäbälle ei laitettu tikkejä mutta teippi naamaan. Verta, yök. Pikkujäbä ei voinut olla kiltimmin eikä rauhallisemmin. Kaikku meni ihmeellisen hyvin. Pulssi alkoi mutsillakin tasaantua. Kumpi meistä olikaan se turvallinen, rauhallinen aikuinen??
Mitä tästä opimme? Sitä soittoa saa ja kannattaa odottaa, mutta ei pelätä. Kun se tulee, ei kannata odottaa sitä ihan pahinta ja pelätä valmiiksi ennenkuin lapsen näkee. Älä kaahaa, itsellesi voi sattua jotain. Ja hengitä, hengitä ja hengitä. Just relaaaax... ❤️
