sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Muskarissa mutsikin tanssii

Olen käynyt pikkujäbän kanssa seurakunnan vauvamuskarissa jo vuoden ajan. Pikkujäbä nauttii musiikista, leikeistä ja tanssista, mutta mitä mutsi saa irti muskarista?? 

Minusta on mukava viettää laatuaikaa pikkujäbän kanssa, tanssia ja laulaa. Raskasta oli aluksi vain se, että jäbä ei itse istunut tai seissyt, ja häntä häntä piti koko ajan nostella. Kiva nostella noin kahdeksan kilon pakettia suorille käsille pään päälle ja laulaa samaan aikaan... Hiki virtasi! Nyt raskasta on se että muskari kestää vain puoli tunti, siellä kun on aikaa kiva olla. :) 

Muskari on myös mutsin (tai iskän) aikaa, ei ainoastaan muksun. Muskarissa saa hetken hengähtää, oppii erikoisia lauluja ja saa uusia mammakavereita. Joo ja muskelit kasvaa nostelusta... ;) On mukavaa olla muiden aikuisten ihmisten seurassa, jotka on aikalailla samassa tilanteessa kuin itse on. Ne on pienen muksun vanhempia! Ja kun on käynyt siellä jo kauan, niin jotkut siellä ovat tulleet jo kovin tutuiksi. Kahvi- ja hiekkalaatikko seuraa siis kehtaa pyytää hyvillä mielin. Korvamadotkin voi siinä jakaa eikä kukaan muskarimutsi pidä outona että hyräilet lastenlauluja... :D

"Tuiki, tuiki tähtönen. Iltaisin sua katselen..." Kestosuosikkini. 
Jep. Ole hyvä, siinä muskarin korvamato sullekin! :D

torstai 19. marraskuuta 2015

Miten tästä nyt sitten eteenpäin...

Olen jo kauan suunnitellut oman, julkaisukelpoisen blogin kirjoittamista. Ehkä nyt on aika mennä sanoista tekoihin. Pikkujäbäni syntyi heinäkuussa 2014 sektiolla pitkän odotuksen jälkeen. Ei ainostaan se yhdeksän kuukauden "piina", vaan muutaman vuoden yritys. Mutta vihdoin hän tuli mieheni ja minun maailmaan, hyvä niin. Hehkutan raskausaikaani, olin elämäni kunnossa ja kävin salilla nostelemassa painoja vielä kaksi viikkoa ennen synnytystä. Mutta en hehkuta sitä ensimmäistä kolmea kuukautta jotka vietimme jäbän kanssa... Kaikessa on vaikeutensa, se siitä. Nyt elämä rullaa radallaan ja olen oppinut jo olemaan jonkinlainen äiti. Ja hei, sehän on jatkuva prosessi... :)

Minulla ei ole aikomustakaan laittaa lapseni kuvia nettiin, joten saatte pettyä, jos niitä täältä haette. Saatte tyytyä minun naamaani ja kaikenlaisiin kummallisiin otoksiini. Kerron tässä blogissa omista kuulumisistani, testailuistani ruuan ja netin kanssa (olen some- ja iPad-peliaddikti...), kengistä... ja kasvustani miehen äitinä. Tässä blogissa on minun elämääni, juhlana ja arkena.