Tuli se sitten meillekin, sairastaminen nimittäin. Pikkujäbä sai viime viikolla enterorokon ja tietenkin luulotautinen mutsi ja iskä pelkäsi jo vesirokkoa ja ties mitä kamalaa. Mutta kyllä se vaan ihan enterorokko oli. Kuumetta, paukamia suussa, sitten jaloissa, käsissä ja pepussa. Kuvia en siitä kauneudesta jaa, niitä löytyy googlettamalla jo aivan tarpeeksi.
Onneksi jäbän sairauden pahin osuus oli nopeasti ohi. Pari päivää kuumetta ja syömättömyyttä, sitten paukamia ja kutinaa. Huh... Kaikkein pahinta itse asiassa on se, ettei enterolta voi pelastua mitenkään ja se tarttuu helposti. Vesirokko on vakavampi, tottakai, mutta sen saa yleensä vain kerran elämässä. Olikohan tämä siis meidän ensimmäinen ja viimeinen enterorokko? Tuskin viimeinen.
Mutsina tottakai pidin pikkupotilaasta huolta, pidin hyvänä, annoin lemppariruokaa ja pusuttelin. Minun oma muru... Ja tottakai kun jäbän sairaus on ohi, on mutsin vuoro sairastaa. Pläähh... Kuumetta, kurkku ja pää kipeänä, joka paikkaa särkee. Luojan onni ja autuus mulla on mies, joka huolehtii jäbästä ja minusta, että saan sairastaa.
Kiitos miehelleni että viet lasta hoitoon ja tuot ruokaa kaupasta pitkän työpäivän päätteeksi. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti